AKSELI HUHTANEN

              Akseli Huhtanen valmistui Helsingin yliopistosta filosofian opettajaksi keväällä 2016. Hän piti keväällä Kriittisellä korkeakoululla ja Helsingin metsissä kurssin otsikolla Metsän filosofia. Kurssilla luennoinut Yrjö Haila on ympäristöpolitiikan emeritusprofessori joka on monipuolisessa tuotannossaan tarkastellut ihmisen ja luonnon suhteita muun muassa ekologisesta, fysikaalisesta, biologisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Akseli Huhtanen graduated as teacher of philosophy from the University of Helsinki in the spring 2016. He taught.. Read More

MIKKO SALMELA

            Mikko Salmela on dosentti ja yliopistotutkija Suomen Akatemian Yhteiskuntatieteiden filosofian huippuyksikössä Helsingin yliopistossa. Hän väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998 1900-luvun suomalaista kulttuurifilosofiaa käsittelevällä tutkimuksella. Salmelan myöhempi tutkimus on keskittynyt empiirisesti suuntautuneeseen ja monitieteiseen tunteiden filosofiaan. Hän on tutkinut erityisesti kysymyksiä, jotka liittyvät tunteiden luonteeseen ja oikeutukseen, kollektiivisten tunteiden asemaan sosiaalisten ryhmien rakenteessa ja dynamiikassa, sekä tunteiden asemaan tieteiden sisäisessä ja välisessä vuorovaikutuksessa… Read More